Juha. Heränneitä / Юха. Пробудившиеся. Книга для чтения на финском языке

Olisiko hänellekin, hyvälle miehelle, tässä se ilo toimitettava? Se se on kaikista hupaisinta ja hulluinta, kun vuoden päästä taloon tulee ja siellä lennätetään oma poika partaa repimään.

Hän nauroi puoleksi auenneella, äänettömällä suulla, ja veri kihahti. Hän sysäsi jalallaan auki oven ja näki Marjan maitopyttyä kantaen notkuttelevan tupaan. Sillä on ryhti kuin parhaalla pajarin tyttärellä, on sillä!

Marja siivilöi maitoa pöydän päässä, kun Shemeikka tuli tupaan. Käsi kaarena korkealla, kun kauhalla maitoa siivilään hulahutti.

Kohisi maito, sitten lirisi, kohisi taas ja taas lirisi, käden kaaren noustessa ja laskiessa.

– Huomenta, emäntä.

– Ka, huomenta, vieras.

Ei väistänyt Marja katsetta. Vastasi siihen pitkästi, niinkuin uhalla.

Oli sunnuntaiasussa, harteilla Shemeikan silkki ja rinnassa solki.

– Vieläkö isäntä nukkuu? kysyi Shemeikka.

– Vai nukkuu! Meni jo ennen auringon nousua lahnan kutuun. Käski sanoa pitkännukkujalle, että kun nousee, ei saa päästää pois ennenkuin hän tulee … vaikka iltaan viipyisi.

Shemeikka jäi seisomaan, seuraillen Marjaa silmillään, huulilla hymy. Kun Marja oli maidon siivilöinyt, nouti hän pienen tuopin, täytti sen ja pyysi vieraan ottamaan. Shemeikka vain hymyili. Marja kysyi, hymähtäen hänkin, pitikö vieras köyhän talon tarjousta halpana, koska ei kelvannut?

– Et taaskaan, emäntä, tunne Karjalan tapoja. Meillä ei vieras milloinkaan ota itse, emäntä hänen käteensä kiidättää kaiken, mitä tarjoo.

Tuulispäänä jo ovensuuhun vastaan lennätetään.

– Saahan tämän lennättää! – ja Marja tempasi pöydältä haarikan ja vei sen Shemeikalle. Shemeikka nosti sen huulilleen.

– Antaja meillä odottaa, kunnes vieras on maljansa pohjaan tyhjentänyt.

– Kaikkiko täytyy tehdä niinkuin siellä? nauroi Marja.

– Kaikki, sanoi Shemeikka totisesti ja mulautti silmiään tuopin laidan yli.

– Eikö olisi parempi niin, että maassa maan tavalla?

– Ei, sanoi Shemeikka totisesti yhtä ja teennäisen juhlallisesti ja ojensi Marjalle tuopin.

– Marja nauroi katketakseen sen kujeille, viedessään tuoppia takaisin pöydälle.

– On nyt urhon turpa maidossa kuin vasikan!

Shemeikka ei pyyhkinyt partaansa, lipaisi sitä vain vähän kielellään ja virkkoi yhä samaan tapaan:

– Se oli toinen kaunis Karjalan tapa. On vielä kolmaskin, kaikista kaunein.