Juha. Heränneitä / Юха. Пробудившиеся. Книга для чтения на финском языке

– Pitänet varasi, alkoivat miehet taas innokkaasti, melkein kiihkeästi Juhalle. Kaupantekoon muka tullaan, talot, tavarat tarkastetaan, tänä vuonna ostetaan, ensi vuonna jo väkisin viedään. Kun on talo puhtaaksi pantu, se tuleen lyödään, väki orjaksi otetaan – mitä ei talon kanssa polteta. Ei olisi ensi kerta.

– En usko heidän minun talolleni mitään tekevän. Rauha on heidän kanssaan meidän puolelta pidetty ja pidetään vastakin. Tehkööt he ensiksi, minä en aloita enkä anna muillekaan lupaa.

Mitä muualla tehnette, minun rannassani ei rauhan aikana matkamiestä ryöstetä niin kauan kuin tänne huuto kuulunee.

– Tehdään niin, ettet mitään kuule.

– Kyllä minä kuulen.

Juha sanoi sen semmoisella varmuudella, ettei siihen ollut sen enempää lisättävää. Miehet murjottivat, mutta Marjalta hän sai kiitollisen katseen.

– Ei olisi pitänyt tulla teiltä ollenkaan kysymään.

– Olisihan sen saanut tehdä niinkuin olisi tahtonut, mutta silloin ei olisi ollut enää taloon asiata.

– Kova onni sentään … kyllä ne nyt pääsivät.

Ja korvallisiaan raapien lähtivät miehet.

– Eikö pitäisi vielä mennäksesi varoittamaan vieraita? ehätti Marja – jos vieläkin minkä tekevät.

– Ei ne enää, kun kerran tulivat kysymään.

– Vaan saattavat lähteä jälkeen ja rajan takana ryöstävät ja tappavat?

– Tehkööt siellä, minkä tekevät.

Eivätkä mahda heille mitään, kun kerran koskille pääsevät.

– Vaan mene kuitenkin varoittamaan.

– Oikeinhan sinä pyydät … oikein koreasti —

– Oikein koreasti, niinkuin vain osaan.

– Ei niillä mitään hätää … vaan saanhan mennä.

Siitä oli aikoja, kun Marja oli häneltä näin pyytänyt, näin hänelle ollut…

Hän nousi lähteäkseen, kun joku samassa kulki ikkunan ohitse.

– Siinä se nyt on, huudahti Marja.

– Kuka?

– Ka, se äskeinen mies.

Sisään tuli solakka, mustapartainen nuori mies, niin pitkä, että hänen täytyi taipua melkein kaksinkerroin matalassa ovessa, ja kun oikaisihe, pää orsia tavoitti. Hänellä oli käsivarrella kimppu säkkejä.

– Hei, siinähän isäntä! puhui hän. Terve talohon! Et tainnut tietää tulevani, kun ortesi noin matalalle salvoit? Terveheksi! – hän pisti kättä Juhalle.