Juha. Heränneitä / Юха. Пробудившиеся. Книга для чтения на финском языке

– Eikö emäntäkin halua maistaa vieraan tarjousta? kysyi hän.

– Mitä se on? Viinaako?

Juha astui juuri silloin sisään hurstisessa paidassa, karvaisin, paljain säärin.

– Ei ole viinaa, sanoi hän, – lienee hänessä sitäkin, mutta on hänessä jotakin muutakin ihmeellistä makua, mitähän lie. Kyllä sen kestää naisenkin suu.

– En minä tarjoisikaan semmoista, jota ei suu kestäisi.

Ja Shemeikka ojensi Marjalle pienen hopeapikarin, katsoi koko ajan häneen, kun hän hitaasti sillä huuliansa kostutti, katsoi häneen, kun hän uudesta kehoituksesta uudelleen maistoi, katsoi vielä, kun otti takaisin pikarin ja tyhjensi sen, minkä Marja oli jättänyt – ja Marja katsoi häneen, huulet pikarissa, silmät Shemeikassa, he molemmat ikäänkuin toinen toistaan tunnustellen.

– Hyvääpä oli, suuret kiitokset, sanoi Marja.

Mutta Shemeikka ei sittenkään lakannut katsomasta Marjaa.

– Totta on, mitä isäntä sanoi.

– Mitä se sanoi? kysyi Marja.

– Ei suotta omaansa kehunut.

– Katsotaan, katsotaan, innostui Juha, hyvillään, kun ei nyt näyttänyt vastaan panevan, vaikkei muuten mikään lahja kelvannut.

Shemeikka jo upotti kätensä laukkuun, ja kun nosti, hulmusi hyppysissä silkkiliina, kellanpunainen, kukkaniekka, kahahti, levähti ja lennähti Marjan silmille.

– Onpa se, onpa se! ihasteli Juha.

– Mitä tuo maksanee? vavahti Marjan ääni, huivia levitellessä.

– Elä hintoja kysele, sanoi Juha.

– Kyllä niistä sovitaan, sanoi Shemeikka.

– Ettäkö ostaisit minulle – tämän?

Juhalta kysyi, Shemeikkaan katsoi.

– Se sen sinulle hellästä sydämestään antaa, vakuutti Shemeikka.

– Päähänkö tämä pannaan vai kaulaan?

– Kaulahan, sanoi Shemeikka, – nousi, otti Marjalta huivin, sen hänen hartioilleen heitti, suori selältä, rinnalta silitti, käski pitämään pielistä, että pysyisi, ja pyöräytti ympäri ja työnsi menemään Juhan eteen.

– Nyt se on omasi niinkuin ollakin pitää!

– Onpa se, onpa…

Ja Juha hyrähti ja naurahti, pyörähteli, tepasteli, pidättelihe, mutta kohta taas uudelleen hyrähti. Ja Shemeikka hyrähteli mukana matkien, Marjan kanssa silmät silmissä sitä nauraen.

– Se vielä solkea puuttuu.

– Anna solkikin, anna solkikin, jos on! kehoitti Juha.